Pennut


Pentuja | Suunnitelmat



Todennäköisesti uusia Norleon pentuja saadaan aikaisintaan keväällä 2012. Lisätietoa suunnitelmista, kunhan aika on oikea :)

Lisätietoa aiemmista pentueista löytyy pentueet sivun kautta.


Lilli pentuineen



Ystäviä, joilla on pentuja:

-

FIN*Norleon pennut ovat luovutettaessa:

- vähintään 13 viikon ikäisiä
- eläinlääkärin tarkistamia
- kahteen kertaan rokotettuja
- madotettuja
- mikrosirutettuja
- sosiaalisettuja, käsittelyyn tottuneita
- rekisteröityjä Suomen Kissaliittoon (Fife)
- pentujen vanhemmista on otettu vähintään FeLV, FIV, HCM, GSD IV -testit

Normaali pennun hinta on 800-1000 euroa. Varausmaksu 200 euroa vähennetään
lopullisesta hinnasta.

Pennut saavat mukanaan "pentupakkauksen", jossa on kirjalliset ohjeet pennun ruokintaan ja hoitoon, kuvia ja kertomuksia pennuista ja pentujen vanhemmista, ruokaa, kamman, kynsisakset ja muuta pientä, jota olen halunnut mukaan antaa.

Maksan omistajat vuodeksi Norjalainen metsäkissa ry:n jäseniksi ja jos näyttelyt kiinnostavat, myös rotukissayhdistyksen jäseniksi.


Kissat ovat mukana lähes kaikessa mitä teen, eivätkä elä suljettuina häkkeihin tai muihin pieniin tiloihin.

Pennut syntyvät makuuhuoneessani ja tottuvat pienestä pitäen käsittelyyn. Kissojen tavoille pentuja opettavat emon lisäksi muut kissani (kunhan pennut ovat tarpeeksi vanhoja lähteäkseen pentuhuoneesta).

En myy kissoja internetin välityksellä, mutta sähköposti on hyvä keino ottaa ensimmäisen kerran yhteyttä. Kerro jotain itsestäsi ja millaista kissaa olet etsimässä, niin jutellaan lisää. Olet tervetullut kotiini tutustumaan kissoihini, vaikka pentuja ei olisikaan saatavilla. Ilmoitathan kuitenkin etukäteen tulostasi, niin olen varmasti kotona.