Kissala

Lulu melkein 10 kuukautta ©Toni Ala-Piirto

FIN*Norleon pähkinänkuoressa

Kasvattajanimeni FIN*Norleon hyväksyttiin Fifessä 23.08.2005.

Niin kuin nimestä voi jo päätellä Nor tulee norjalaisesta metsäkissasta ja leon juontaa juurensa sanasta leonine -leijonamainen ja jatkaa Roopen ja Sagan suvussa kulkevaa leijona-teemaa (vrt. Liomind's, Lioneye's)

Tavoitteenani on kasvattaa rodunomaisia ja hyväluonteisia kissoja, ensisijaisesti ihmisten lemmikeiksi. Pentuja tulee olemaan maksimissaan 1-2 pentuetta vuodessa. Kodissani tulee asumaan vain naaraita ja kastraatteja, en halua eristää kissoja toisistaan ja tila ei yksinkertaisesti sellaiseen edes antaisi myöten.

Vaikka olen itse innostunut näyttelyissäkävijä, en vaadi kasvattien omistajilta näyttelyttämään kissojaan. Autan kuitenkin mielelläni harrastuksessa alkuun, ja niin kuin hyvä ystäväni totesi jonkin aika sitten, ei siitä niin kauaa ole kun olin vielä itsekin ihan "vihreä".

En myy kissoja internetin välityksellä enkä myy niitä myöskään ulkokissoiksi. Asun itse kerrostalossa, mutta kissat viettävät paljon aikaa verkotetulla parvekkeella (kts kuvia parvekkeesta täältä.) ja ulkoilevat valjaissa.

Kasvatustoiminta

Sagan kanssa pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan kasvatustyötä lähietäisyydeltä ja olenkin saanut kaksivuotisen sijoitussopimuksen aikana paljon arvokasta tietoa. Alunperin minun ei ollut tarkoitus omaa kasvatustoimintaa edes aloittaa, mutta sijoituksen myötä asiat alkoivat kiinnostaa ja sukutaulujen kiehtova maailma vei mukanaan.

Kasvatustoimintani on vielä aivan aluillaan, mutta kiirehän tässä ei ole mihinkään. Osallistuin Suomen rotukissayhdistyksen järjestämälle kasvattajakurssille 13.10.07 ja muutenkin olen pyrkinyt keräämään itseeni tietoa kuin sieni. Erityisen kiehtovaa on ollut palauttaa mieleen genetiikan perustietoja ja oppia aiheesta paljon uutta.

Minkälaisia metsäkissoja siis itse haluan kasvattaa? Kai jokainen kasvattaja haluaa parantaa kasvattamaansa rotua, niin minäkin. Omalta osaltani siihen rodun parantamiseen kuuluu ulkonäön lisäksi suurena osana terveys. Esimerkiksi pystyt korvat eivät maailmaa kaada, mutta jokin sairaus onkin jo toinen juttu. Kasvatukseen käyttämäni kissoista on otettu ainakin seuraavat testit: FeLV, FIV, veriryhmä, HCM. Kissala on testattu sienivapaaksi ja giardianäyte kesältä -07 oli negatiivinen. Jatkossa myös PKD -testi saattaa tulla mukaan "vakiotesteihin".

Suuria suunnitelmia minulla ei ole, vaan hitaasti edetään ja mietitään sopivia yhdistelmiä ja jatkosuunnitelmia. Tällä hetkellä minulla on kaksi leikkaamatonta naarasta, joten jatkossa voi olla että pentueita tulee olemaan 1-2 vuodessa. Kissanpentujen ensimmäiset elinviikot luovat vakaan pohjan koko elämälle, joten haluan varmistaa että kaikille on tarpeeksi aikaa ja että pennuista kasvaa reippaita ja mukavia perheenjäseniä.

Miten kaikki alkoi

Olen 26 vuotias vakuutusneuvoja, joskin koulutukseltani Restonomi (AMK). Restonomin paperit sain vihdoin joulukuussa 2007, mutta tuskin tulen alalle suuntautumaan. Kiinnostukseni ravitsemukseen mitä ilmeisemmin jatkuu, mutta ainakin näillä näkymin vain kissojen parissa.

Vietin ensimmäiset vuoteni Mynämäellä, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Turusta. Muutaman vuoden ikäisenä perheeni muutti Mäntsälään, jonne olenkin jämähtänyt lyhyttä Hyvinkään pyrähdystä lukuun ottamatta. Liittyminen Turun rotukissayhdistykseen pari vuotta sitten tuntui erityisen hyvältä ajatukselta, vähän kuin paluulta juurille, vaikka täällä Uudellamaalla hyvin viihdynkin.

Lapsuudenkodissani oli kissoja yhteensä kolme kappaletta. Mustavalkea peruskolli Kirri haettiin serkkujeni luota Maskusta ja se matkusti surkeasti maukuen ämpärissä Mäntsälään. Siitä tuli isäni kissa, eikä se koko elämänsä aikana oikein muista välittänyt; varsinkaan minusta ja veljestäni, jotka sitkeästi yritimme pukea sille nukenvaatteita ja kuljettaa nuken vaunuissa. Kirri oli kastraatiosta huolimatta kova menemään ja joskus sitä ei saattanut näkyä kuukauteenkaan, kun se teki reissujaan. Kerran se ei vain reissulta enää palannut. Kauan me sitä veljeni kanssa odotimme ja öisin saatoimme herätä ja olla varmoja, että ovenkahva oli kolahtanut – se oli Kirrin keino ilmaista, että halusi sisälle. Kirri säilyy mielessäni taitavana metsästäjänä. Se matkusti usein mukanamme mansikkamaallemme ja eräänkin kerran se aivan yllättäen juoksi puuhun ja palasi lintu suussa alas. Kotiimme se toi myös lukuisan kirjon eri eläimiä, rusakoista vesimyyriin.

Kirrin jälkeen kissatonta kautta kesti muutaman vuoden, kunnes Sisu, hopeatiikeri/valkea kolli muutti meille. Sisu oli veljeni nimeämä, meistä paljon Kirriä enemmän tykkäävä poitsu ;-) Sisu viihtyi meidän leikeissä mukana ja oli aivan ihana kissa. Se koki kuitenkin saman kohtalon kuin Kirri; jäi reissulleen. Sisun jälkeen tuli vielä Emmi, suloinen pieni ruskeatiikerityttö. Emmi haettiin Nummisten kylästä, itse asiassa aivan hyvän hyvän ystäväni Lauran lapsuudenkodin läheltä, joskaan silloin emme Lauran kanssa vielä toisiamme tunteneet. Emmi oli tarkoitus pitää sisäkissana – tai yrittää totuttaa sitä valjaisiin, aivan kuin Sisuakin oli yritetty. Emmi elelikin sisällä pitkän aikaa, se ehdittiin steriloimaankin, ennen kuin se pääsi ulos – eikä koskaan palannut. Meillä on äitini kanssa eri mielikuva tapahtuneesta, itse muistan että Emmi päästettiin vapaasti ulkoilemaan ja jonkin ajan jälkeen se katosi. Äitini mielestä se pääsi kerran ulos ja heti jäi sille tielleen. No, ehkä äitini muistaa tapahtuneen paremmin, olinhan silloin vielä ala-asteella.

Kissaton kauteni päättyi vuonna 2001, kun minä ja kämppäkaverinani asunut ystäväni Sanna otimme kissasiskokset Viivin ja Venlan erään ystävämme kotoa. Viivi oli minun kissani; arka-parka musta neito, jolla oli valkoinen medaljonki kaulassa. Venla kaunis sini/valkea tyttö. Kun yhteisasumisemme päättyi seuraavana vuonna, olin vaikean päätöksen edessä. Arkoja siskoksia ei voinut missään nimessä erottaa toisistaan ja näin Viivi jäi Venlan kaveriksi Sannan luokse asumaan. Ikävä kyllä molempien neitien elämä päättyi liian varhain ja kuolinsyynä oli FIP. Venlan ja Viivin sisar Maisa, saman talon alta pyydystetty sini/valkea rouva, sen sijaan elelee täysin terveenä ja täyttää tänä kesänä 7 vuotta. Jo lapsuudenkodissani ymmärsin, että kissa ei kuulu Suomen luontoon ja omia kissojani en enää vapaaksi päästäisi. Viivi oli ensimmäinen sisäkissani ja muut ovat jatkaneet samalla linjalla.

Metsäkissa tulee kuvioihin

Ostin ensimmäisen rotukissani, EP FIN*Lioneye's Bobon, vuonna 2003. Suunnitelmissa oli käydä lemmikiksi ostamani kissan kanssa vain muutamassa näyttelyissä, mutta sille tielle jäin... Alun perin näyttelyissä käymiseen ei pitänyt olla rahaa, intoa eikä aikaa, mutta yllättäen sinne näyttelyyn pitikin päästä -ja usein ;-)

Roopen kanssa tuli käytyä vain kerran pentuluokassa ja kerran nuorissa. Roope kastroitiin n. 9 kuukauden iässä, joten alusta asti käytiin sitten kastraattiluokassa kisaamassa. 21 näyttelyä myöhemmin Roope valmistui Eurooppa Premioriksi ja on matkan varrelta niiden sertien lisäkisi joskus jotain muutakin tarttunut mukaan. Roope on nyt jäänyt eläkkeelle, katsotaan tilannetta uudestaan sitten kun pääsee veteraani-ikään.

Näyttelyinnostuksen myötä heräsi into saada vielä toinen näyttelykissa, ja niinpä Roopen siskopuoli, Saga, muutti luokseni vuoden 2005 alussa. Heräteostoksen tein keväällä 2006, kun punainen kaunotar -Lady Luck- päätyi tänne :-) ja joukon jatkoksi saapui vielä kesällä 2007 norjasta pieni Iines.

Olen toiminut vuosina 2006-2007 Norjalainen metsäkissa ry:n sihteerinä, ja vuonna 2008 autan Mettis -jäsenlehden teossa.